Alberich 1917
Alberich 1917
Location:
Taustatarina:
Vuosi on 1917, Saksan massiivinen vetäytyminen parempiin asemiin Arras:n ja St. Quentin:n mitalta lyhentää etulinjaa merkittävästi ja helpottaa huoltoa sekä linjan turvallisuutta.
Ympärysvallat löytävät itsensä etenemässä pidemmälle kuin koskaan lyhyellä aikavälillä, mutta onko tämä ansa? Sotilaat kahlaavat hylättyjen hautojen läpi yhä toisensa jälkeen eivätkä voi tietää, minkä kulman takana odottaa kiväärin piippu. Eteneminen on hidasta ja silloin tällöin saksalaisten asentamat ansat aiheuttavat tappioita ja vainoharhaisuutta. Yhdelle ympärysvaltojen osastolle on annettu määräys jo rutiininomaisesti jälleen edetä yhden linjan verran. Taas yksi linja tarkastettavaksi ja taas yksi riski vihollisen kohtaamiseen.
Alberich 1917 on ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva hidastempoinen ja raskaasti eläytymispainotteinen peli.
Peli on WW1-MilSim, eli tarkoituksena on replikoida mahdollisimman tarkasti ensimmäisen maailmansodan taktiikoita, komentojärjestelmää, varustusta ja taistelutyyliä. Tapahtuman ideana ei ole speedsoft, fraghunt tai mahdollisimman iso K/D, vaan ideana on saada mahdollisimman isot immersiot eli uppoutua ensimmäisen maailmansodan tunnelmaan. Pelissä on selvä komentoketju jota noudatetaan, eli osapuolen komentajan käskyjä kuunnellaan ja noudatetaan hyvän maun rajoissa. Pelialue on rakennettu nämä seikat mielessä.
Yleistä tietoa pelistä:
Ajankohta: 11.10.2020 11:00 - 17:00
Paikka: Pyhäjärventie 169, Tuulos
Pelimaksu: 5€ (käteinen, mobilepay, PayPal, tilisiirto, hoidetaan paikanpäällä)
Peli on yhden päivän kestävä WW1-MilSim, joka loppuu pimeän tultua/siihen asti kun jaksamista riittää.
Säännöt:
-Biokuulapakko!
Varusterajat:
-Pelissä on käytössä varusterajat, eli jos et saavu tietyn tasoisissa WW1 varusteissa, ei sinua päästetä pelaamaan.
-Varusterajat ovat vähintään omalle osapuolelle korrekti takki sekä päähine, esim. kypärä. Saksan tapauksessa nämä voisivat olla esimerkiksi M15 takki ja M16 teräskypärä. Muu varustus kuten housut, tetsari ja kengät saavat olla ulkonäöltään “lähellä” korrektia, eli esimerkiksi WW2 tetsarilla pääset vielä sisään. Kannattaa kysellä myös Facebook ryhmässä tai Discordissa lainakamoja, koska niitä löytyy aina. Jos olet epävarma varustuksestasi, hyväksytä se sähköpostin kautta kysymällä: worldwar1airsoft@gmail.com tai vaihtoehtoisesti Discordin WW2/WW1 Airsoft Finland serverillä.
Pelihuudot:
-Pelissä on käytössä tavalliset airsoft pelihuudot eli PELI KÄY, PELI SEIS ja PELI OHI. Kuka tahansa saa huutaa PELI SEIS jos pelialueelle tulee suojalasittomia ulkopuolisia. Vain pelinjohto käyttää huutoa PELI KÄY ja PELI SEIS. Jokainen pelaaja toistaa huudot mikäli kuulee ne.
Suojalasit:
-Pelissä sallitaan yleisesti hyväksytyt silmäsuojaimet, jotka kestävät tehokkaan airsoft-aseen laukauksen lähietäisyydeltä. Epäilyttävät suojaimet testataan jo pelaajan oman turvallisuuden vuoksi ennen pelin alkua yleiseltä ampumaetäisyydeltä tehokkaalla airsoft-aseella (vähintää 3J tehoisella aseella muutaman sentin päästä, joka on suomalainen “standardi”). Mikäli suojain rikkoontuu testissä, ei pelinjärjestäjä sitä korvaa. Suojalaseja ei oteta pelin aikana pois päästä pelialueella, ellei käynnissä ole ruokatauko, tai muu pelinjohdon järjestämä tauko, milloin ei ammuta.
Osumat:
-Osuma ilmaistaan huudolla “Osuma” ja/tai näyttävällä eläytymisellä ja laittamalla esille punainen tai oranssi raatohuivi, mikäli sellainen löytyy. Myös putkikaulurimaiset raatohuivit tai muut punaiset/oranssit rätit käyvät. Haavoittuneen pelaajan on pysyttävä paikoillaan (mielellään eläytyneenä) noin minuutin ajan ennen kuin hän saa lähteä respawnaamaan.
-Panssarit ja muut WW1 suojaimet kuten Sappenpanzer, Stirnpanzer ja Schutzschild osuman ottaessaan estävät pelaajan haavoittumisen. Jos kuula osuu muualle kuin panssariin, pelaaja ottaa osuman normaalisti.
Haavoittuminen:
-Mikäli haavoittunutta ei hoideta 5 minuutin aikana, hän eliminoituu. Haavoittunut voi halutessaan eliminoitua jo aikaisemmin, eli vähintään minuutin kuluttua osuman ottamisesta.
-Pelaaja voi haavoittua vain kerran ilman respawnilla käyntiä, eli toisesta haavoittumisesta eliminoituu.
-Haavoittuneen pelaajan voi käydä kädellä tai dummy-aseella puukottamassa, jolloin hän tippuu automaattisesti. Maassa makaavia haavoittuneita pelaajia ei saa ampua.
-Haavoittunut pelaaja voi kutsua huutaen lääkintämiestä (medic, lääkintämies, sanitäter), mutta ei voi kertoa muista tapahtumista ympärillään.
-Haavoittunutta pelaajaa voi raahata pienellä haavoittuneen avustuksella, mutta haavoittunut pelaaja ei saa nousta seisomaan raahauksen aikana.
Lääkintä:
-Kuka tahansa pelaaja voi lääkitä oman puolen haavoittuneen koskettamalla tätä jatkuvasti 60 sekunnin ajan. Lääkitsijä ei tämän ajan kuluessa saa käyttää asettaan, tai lääkitseminen alkaa alusta.
-Kerran parannettu pelaaja eliminoituu seuraavasta osumasta ja joutuu lähtemään vähintään minuutin paikoilla oltuaan respawnille.
Uudelleensyntyminen:
-Uudelleensyntyminen tapahtuu oman osapuolen respapisteellä. Eliminoitunut pelaaja joutuu odottamaan respalla noin 5 minuuttia ennen kuin saa liittyä takaisin peliin. Tässä ajassa ehtii juomaan, täyttämään kuulia jne. Jos pelaajan huomataan juoksevan samantien takaisin peliin, puuttuu pelinjohto asiaan.
-Respapisteet ovat takalinjoissa sijaitsevat tukikohdat, merkittynä oman osapuolen lipulla. Tänne myös jätetään omat tavarat kuten eväät, kuulat ja muu ylimääräinen. Vihollisen tukikohtaan ei saa mennä.
-Uudelleensyntymispaikoilla on käytettävä silmäsuojausta, ellei käynnissä ole ruokatauko tai muu pelinjohdon ilmoittama tauko.
Puukottaminen/Lähitaistelu:
-Pelissä saa ja rohkaistaan käyttämään dummy-aseita, eli vaahtomuovista tai kumista valmistettuja käsiaseita kuten nuijia, puukkoja tai muitat teräaseita. Näillä voi eliminoida pelaajan osumalla tätä mihin tahansa kehossa, myös “cinematic”/eläytyneet lähitaistelut ovat arvostettuja. Puukotetun pelaajan voi normaalisti prantaa ellei tätä ole parannettu aiemmin.
Vangit:
-Pelissä voi ottaa vastapuolen pelaajan vangiksi. Haavoittuneita pelaajia ei voi ottaa vangiksi ennen kuin heidät on parannettu.
-Vanginta tapahtuu kysymällä eläytyneesti tai suoraa haluaako vihollispelaaja tulla vangiksi. Vihollispelaaja voi suostua tai yrittää taistella.
Roolit:
Osapuolenkomentaja: Pelinjohdon valitsema henkilö, joka päättää osapuolen taktisista liikkeistä esim. hyökkäykset. Normaalit pelaajat pääsääntöisesti tottelevat osapuolenkomentajan käskyjä maalaisjärjen rajoissa.
Käsikranaatit:
-Pelissä on käytössä ainoastaan pyrokranaatit, joita pelinjohto mahdollisesti jakaa sekä kaupalliset pyrokranaatit esim. Enola Gaye kranaatit. Itsetekoisia pyrokranaatteja saa käyttää, mikäli ennen pelin alkua demonstroi pelinjohdolle kranaatin toimintatavan ja räjähdyksen.
-Replika kranaatit eivät ole käytössä, koska ne saattavat aiheuttaa epäselvyyksiä ja vaaratilanteita. (Muistutuksena Makedonia 1916 tapahtuma) Replika kranaatteja saa pitää vyöllä tai muualla koristeena.
Savukranaatit ja kaasu:
-Pelissä on käytössä eri värisiä savukranaatteja, joita osapuolet saavat vapaasti käyttää osapuolen komentajan luvalla.
-Valkoinen/väritön savu ei eliminoi pelaajaa, vaan toimii näköesteenä.
-Keltainen/värillinen savu toimii taistelukaasuna, eli jos pelaaja selvästi huomaa joutuneensa värillisen savun keskelle ilman kaasunaamaria päässään, hän eliminoituu (mielellään eläytyneesti) Tunnistat altistuneesi kaasulle jos selvästi haistat sen.
-Kaasunaamariksi kelpaa “pissarätti” eli suun ja nenän edessä oleva tyyny, joka on sidottu pään taakse
-Kaasunaamari estää kaasusta eliminoitumisen.
Tykistötuli:
-Tykistön simuloi pelinjohto pyroräjähteillä. Pääsääntöisesti immersiota varten, mutta pelinjohto voi myös eliminoida pelaajia liian lähellä keskitystä.
Aserajat ja lähtönopeudet:
-Pistoolit ovat täysin kielletty muilta kuin osapuolenkomentajilta ylivoimaisuutensa takia.
-Pääsääntöisesti peliin saat tuoda ainoastaan puutukkisen pulttilukkokiväärin ILMAN kiikaritähtäintä. Taktiset tai modernit pulttilukkokiväärit ovat kiellettyjä.
-Ajanmukaisista automaattikivääreistä sovitaan tapauskohtaisesti, kysykää pelinjohdolta: worldwar1airsoft@gmail.com
-Peliin saa tuoda ajanmukaisia konekiväärejä, mutta pelinjohto saa rajoittaa niiden käyttöä mikäli niitä tuodaan liikaa.
-Konepistoolit ovat täysin kielletty (MP18, MP28)
Aseiden tehorajat:
Normaali kivääri: 1.5-2.0J (2.0J EHDOTON)
Tarkka-ampujan kivääri: 3J (turvaetäisyys EHDOTON 20 metriä)
Pistooli: 1.5J
Konekivääri: 1.7J
This event has already ended.
| User details | Faction | Country | Team |
|---|