Dusk of the death

profile-image

Dusk of the death

03.09.2022 15:00 - 04.09.2022 05:00
Email: [javascript protected email address]
Phone: 0400232630

Location:

Dusk of the death on syksyllä 2022 Vihtijärvellä järjestettävä selviytymisteemainen airsoft-peli. Tapahtuma on teemallisesti jatkoa vuonna 2010 järjestämäämme ensimmäiseen osaan. Nyt järjestettävän tapahtuman juoni perustuu löyhästi Carrington 1 ja 2 -sarjaamme.

Tapahtumassa on kaksi pääosapuolta: Selviytyjät ja Sairastuneet. Selviytyjät jaetaan peliporukoiden ja halukkuuksien perusteella ryhmiin, jotka vuorollaan erissä suorittavat yksin tai muiden ryhmien kanssa erilaisia tehtäviä. Riippuen tapahtuman vaiheesta erätauoilla ryhmät joko pelaavat sairastuneiden joukoissa tai lepäävät. Päädyimme eräpohjaiseen toteutukseen sen vuoksi, että haluamme tarjota pelaaville ryhmille todellisen selviytymisen ja yksinäisyyden tunteen.

Tapahtumassa on myös käytössä kykyjärjestelmä, joka tarkoittaa sitä, että pelin alussa esimerkiksi selviytyjät-osapuolen pelaajilla ei ole mahdollisuutta parantaa toisia pelaajia tai käyttää omia asevalojaan tai mahdollisia yönäkölaitteitaan, vaan ne täytyy ansaita esimerkiksi tehtävien kautta. Muita kykyjä esimerkiksi sairastuneiden puolella on vaikkapa mahdollisuus käyttää airsoft-aseita.

Mikäli sinulla heräsi kysymyksiä, niin meidät tavoittaa nopeiten sähköpostitse tai Discordissamme.

This event has already ended.

User details Osapuoli Country Team

Factions

Sairastuneet

?/50

Selviytyjät

18/50

Siviilit

5/10

© Ehasa